Vanha venäläinen emigrantti Natalia viettää joulua yksin kissansa kanssa. Muistelee haikeana nuoruudenrakkauttaan Vasilia.. lukee vanhat rakkauskirjeet aina uudelleen ja uudelleen... ja muistelee nuoruuttaan, mennyttä aikaa...

Veli kirjoitti Natalian joulusta tarinan. Huone kuvaakin ehkä sitä mitä tapahtui tarinan jälkeen... mutta missä on Natalia ja Vasili...

Huone on tehty lahjakassiin (koko 23 x 17,5 cm)

 

 

 

Natalian joulu tulee

Hopeinen samovaari porisi imatralaisen kaupungin rivitalokaksion keittiössä.

73-vuotias Natalia Jekaterina Kuznetsov käänteli wokkipannulla liedellä sipulia ja kaalta. Pakastesein hän lisäisi pannulle hetken kuluttua. Sitten keittoliemeksi alkoholitonta kuivaa siideriä, jota hän oli Maximarketista käynyt hakemassa. Sieltä oli myös sei.

Natalia puhkesi jälleen kerran muistelemaan melkein 50 vuoden takaisia asioita.

-" Oli se kyllä kiire lähteä silloin. Kunpa isä ei olisi alkanut puuhailla puoluetta vastaan. Hrutsev sentään oli jo vallassa, ja Stalinin ajastakin selvittiin. Hyvä maahan tämä Suomi on ollut. Kartanosta saadut rahat kyllä on jo loppu. Mutta eläkettä sentään maksavat. Tulihan tuota oltua tulkkina töissä puutavara-agentuurissa. Pitkään aikaan en ole päässyt käymään Pariisissa ostoksilla. Joulukin on tulossa. Vieläköhän Vasili elää?"

Vasili oli Natalian suuri rakkaus. Ei ollut toista sellaista musikkaa kuin Vasili! Tukin uitossa joella hän piti toisia poikia pilkkanaan, ja tanssi tukkien päällä pieksujen juuri kastumatta. Kevyesti hän nosti Natalian ilmaan masurkan päätteeksi tansseissa. Ja kuun valaistessa koivukujaa kotiin tullessa, oli elokuu, senkin Natalia hyvin muisti. Silloin nuoret kuiskalivat toisilleen lupauksia ja salaisuuksia.

Yksi kanto oli vain kaskessa. Natalia oli kartanonherran tytär, ainoa lapsi. Ja Vasili oli kartanon rengin, juopon Ivanin poika. Vasili oli saanut isänsä juopottelusta tarpeekseen. Välillä hän uhkaili ukolle , että lähtisi Krimille öljykentälle. Vain ajatus Nataliasta piti hänet enää täällä.

-" Et enää juokse sen Ivanin pojan perässä, " uhosi herra Kuznetsov tyttärelleen. " Omena ei kauas puusta putoa. Tiedä, kuka olet!"

Kului vuosi. Kartanonherra joutui puolueen osaston epäsuosioon. Pitkään hän olikin lahjomalla saanut kartanonsa pysymään kolhoosin maiden ulkopuolella ( tällaisia taloja oli neuvostoliitossa tulloin useita, siitä ei vain historiankirjoissa kerrota). Enää ei auttanut jos toimitti ruplanipun paikallispolitrukille. Lähdettävä oli, länteen. Kiiressä kartano myytiin, sellaiselle, joka oli väleissä puolueen kanssa. Tytär mukaan ja rajalle.

Vasilikin lähti Krimille.

Natalia huokasi. Joulu oli tulossa. Auttaisiko kirjoittaa Pakkasukolle?

Illalla Natalia alkoi laatia kirjettä.

" Hyvä Pakkasukko. Tiedän että olet kiireinen näin joulun alla. Haluaisin kuitenkin vielä nähdä vanhan kotini. Onkohan Vasili elossa? Veisitkö terveisiä, jos on. Tahtoisin nähdä hänetkin."

Pakkasukko saa kirjeen. Hän onkin taannoin ollut matkalla vanhan kartanon mailla. Siellä hän oli nähnyt myös Vasilin.

Vasili on vetreä vanha mies. Muutamia vuosia sitten hän on tullut Krimiltä takaisin kotiseudulle. Teki Bakussa elämäntyön öljykentillä. Sittemmin, säästöjen karttuessa, otti osaa liiketoimintaan. Ostipa datsan kartanon mailta, kalaisan järven rannalta. Kalastelee ja hakkaa puita eläkepäivillään. Välillä muistelee joen rannalla piippu sauhuten, miten toisten poikien kanssa puuta uitettiin. Tukkilaisen vala tehtiin: keksin ympäri kierrettiin, ja tukin toisesta päästä etunojassa vettä suvannosta hörpättiin. Ei siihen joka musikka pystynyt! Melkein kaikki uivat, Vasili ei koskaan.

Nuukasti on Vasili elellyt. Rahaa oli jäänyt sukan varteen. Rahat Vasili on sijoittanut öljyteollisuuteen. Nopeasti on niitten arvo satoja prosentteja kohonnut.

Paha deflaatio on vaivannut Venäjänmaata jo jonkun aikaa. Kuznetsovilta kartanon ostanut politrukki on joutunut laittamaan koko tilan myyntiin rahapulassaan.

Vaan Pakkasukko antaa unessa vinkin Vasilille: " Osta nyt Natalian isän entinen kartano. Siinä rahasi ovat paremmin turvassa kuin öljyteollisuudessa".

" Kas, Vasili, öljyteollisuus saastuttaa ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä. Ilmasto lämpenee ja on vaarana että minäkin sulan. Pian uusiutuvat energiamuodot syrjäyttävät öljyn. "

Niinpä vanha musikka myy osakkeensa sievoisella voitolla ja ostaa kartanon.

Myös Natalialle antaa Pakkasukko unessa vinkin.

" Venäjänmaalle pääsee pian viisumivapaasti. Kukaan ei enää muista, että sinun piti isäsi kanssa lähteä emigrantiksi. Lähde nyt katsomaan vanhaa kotiasi. Matkustaminen on Venäjänmaalla halpaa."

Ja, Imatralla kun asui, oli ikäneidon nopea ja halpa päästä Pietariin.

Joulukin oli tulossa.

Aatonaattona on kaunis luminen pakkassää.

Natalia saapuu pimeällä taksilla vanhan kartanon portille. Lada pölläyttää tiehensä ruplat saatuaan.

Päärakennuksen edessä on juoksulangassa samojedi, se pyrähtää kopistaan portaille haukkumaan.

Natalian katsellessa taloon johtavalta koivukujalta puistoon, missä vaahterat ja lehmukset lehdettöminä nyt seisovat, saapuu pihaan auto. Valkopäinen vanttera mies vihreällä Mersulla ajaa tallin eteen ja ottaa moottorisahan auton perästä. Päällään hänellä on metsurin varusteet. On ollut Vasili koivikkoa harventamassa muutaman virstan päässä.

-" Anteeksi herra, mutta tiedättekö missä kartanon nykyinen omistaja on? Isäni möi tämän hänelle 45 vuotta sitten. Kysyisin antaisiko hän minun asua jonkun aikaa tuossa pihamökissä".

-" Vai olet sinä Natalia. Minä olen Vasili…. SE Vasili.

Vanha nainen ja vanha mies katselevat toisiaan muistojen virratessa heidän mielissään.

" Kyllä sinä, Natalia, voit tulla asumaan päärakennukseen. Tämä paikka on nyt minun" sanoo Vasili viimein.

Yksi puute täällä nyt vain on. Ei ole samovaaria, ja minulla meni kaikki rahat tämän kartanon ostamiseen.

Natalia ilahtuu. –" Otin samovaarini mukaan, koska se on arvokkainta mitä minulla on. Se on aitoa hopeaa, isäni perintökalleus.

Vasili saattelee Natalian sisälle.

Pitkän aikaa kuluu, kun Natalia kiertelee vanhan kotinsa huoneissa.

Vasili laittelee keittössä ruokaa. Kaikkea hyvää, myös blinejä ja muikun mätiä.

Saska-samojedi vahtaa uskollisesti miehen keittopuuhia, josko jotain saisi. Häntä vispaa, ja kuonon kärki kostuu.

Maittavan aterian jälkeen kaksi kymmeniä vuosia nuortunutta ihmistä juttelee myöhään yöhön. Samovaari porisee rattoisasti, ja teekuppeja täytellään.

Samovaari , jos osaisi puhua, sanoisi, että " olipa pitkä reissu".

Uni ei Vasilin ja Natalian silmään tule pitkään aikaan.

 

LOPPU

Veli Salminen