HUOJUVA TALO 

Anelma havahtui unestaan, kissa oli hypännyt sängyn kulmalle ja kehräsi toimeliaasti, alustaen etukäpälillään peiton kulmaa. Kukon laulun Anelma oli kuullut unen läpi jo jonkun aikaa sitten, nyt aamuauringon säteet tulvivat salusiinien lomasta ullakkohuoneeseen. Taitaisi olla aika alkaa laittamaan aamiaista Unelma-neidille, emännälle, jonka taloudenhoitaja Anelma oli. Ellei sitten eilisillan ompeluseurojen pito ollut väsyttänyt emäntää liikaa.

Tarkemmin kun kuunteli, niin kerrosta alempaa kuuluikin voimallista kuorsausta. 

-Ikkunaruutu helisi Unelman huoneessa kuorsauksen tahdissa. Ei ihme että kissa oli herkkäkorvaisena lähtenyt rauhallisen Anelman ullakkokamariin! Eikä ollut ihme, että Unelma oli pysynyt vanhapiikana. Sinnikkäinkin kosija oli yhden yön majoituksen jälkeen luikkinut kohti Riihimäen rautatieasemaa mokoman kornauksen kuultuaan ja hereillä kolloteltuaan.

Pahinta oli että Unelma oli sikeäuninen, niin että ei itsekään herännyt meteliinsä. Eipä hän siis oikein tiennyt tästä ympäristöhaitasta. 

Anelma oli herätellyt nyt tuloksetta emäntäänsä, tämä oli vain murahdellut ja kääntänyt kylkeä. Ja kuorsaus oli jatkunut! Anelma pakeni alakertaan keittiöön ja alkoi laittaa itselleen aamiaista. -Nukkukoon nyt herraskainen mamselli eholtaan, ajatteli hän.   

-Eipähän tuhlaa vähiä varojaan punssiin ja syömiseen, kun nukkuu. 

Unelma ei ollut turhan varakas, vaikka elämäntapa oli herraskainen. Tuttavapiirissä kyllä oli samanmoisia hienostelevia maailmanparantajia, monet pikkurikkaitakin. Niin, tai puolisonsa olivat. Eihän hieno nainen työssä käy…ei se ollut ajan tapa. Monelle Unelma oli jonkun verran velkaa, mutta kierrättämällä vippejään hän sai jotenkin tämän tivolin pyörimään. Muutama vanhemmilta peritty asunto tuotti sen verran vuokratuloja, ettei mierontielle ollut tarvinnut lähteä, ja Anelmalle sai palkan maksettua. Taloudenhoitaja olikin emännälleen kullan arvoinen. Miksi Anelma viihtyi talossa, ken sen tietäisi. Parempiakin paikkoja olisi ollut. Kai siinä oli vähän hoivaamisviettiäkin mukana. Anelma oli jo mummoiässä, Unelma sen sijaan oli verevä nelikymppinen. 

Puolen päivän maissa Unelma heräili. - Anelma, missä on aamiaiseni! Ja tyhjennä yöastia!     Kohta ilmeistyikin kodinhengetär teekannu ja voileivät mukanaan, ja olipa pieni lasillinen punssiakin. -Ajattelin kun neiti niin pitkään nukkui, että vähän veret kiertämään, lausui hän. 

Kaupungilla ostoksilla kuljeksiessaan Anelma näki näyteikkunassa julisteen :”Tohtori Vinegar Isosta-Britanniasta Riihimäellä tämän viikon. Erikoisalaa hypnoosi: apu syrisyttäjään, unettomuuteen, kleptomaniaan, petomaniaan, kuorsaukseen ja moneen muuhun vaivaan. Taattu tulos kertahoidolla”.

-Tuossahan olisi jotain emännälle, tuumi Anelma. -Jos vaikka miehen löytäisi, kun kuorsauksesta pääsisi. Ja, kun ei aina tiedä kumpi pää puhuu, niin jos vaikka apua tuohon petomaniaankin, heh.

Niin, Unelma-neiti oli myös suuri sipulin ja hernerokan ystävä. 

Seuraavan päivän iltapäiväkahvin aikaan Unelma-neiti istuikin jo tohtori Vinegarin vastaanotolla.

-Well, Ms Dream, mike teite vaiva?

-No, kun…taloudenhoitajani väittää että minä kuorsaan, ja , tuota…öh, on muutakin vaivaa. Kuulemma kissakin pakenee, kun niin kovaa ääntä nukkuessani pidän.

-Jees, mine ymmärtä. Katsokaas nyt tehe kelloon, jota mine heiluta. Teite alka nukutta…nukutta…nukutta… vaivutte yhe sivemmälle une..

…selässänne tuntuu nukkuessa olevan pieni kivi…pite kääntyä nukku vatsalle…

…ja sipuli on pahaa…ja papusoppa, se wasta pahaa on…

…mine laske kymmene…silloin heräätte…ja kuorsaus ja muut waivat ole pois…

-Ms Dream, se teke kaksisatawisikymmente markka… 

Viikko oli kulunut. Anelma ihmetteli emännässä tapahtunutta muutosta. Kuorsausta ei enää kuulunut. Aamuisin Unelma oli itse pirteys, ja punssiputelikaan ei vajennut silmissä niin kuin aiemmin. Ompeluseuroissa neiti kävi kyllä, mutta silloin siellä ommeltiin, ja vähemmän juoruttiin. Unelma olikin taitava ompelija, ja vei tuotoksiaan vaatekauppaan myyntiin. Niistä saamillaan rahoilla hän pikkuhiljaa maksoi vippinsä pois.  

Jonkun ajan kuluttua oli talon elämässä tapahtunut aika iso muutos. Keittiön kaapissa talousrahapurnukassa oli aina ruokarahaa, ja pöydässä oli hyviä kala- ja muita paistoksia säännöllisesti. Maitokauppaan ei enää ollut velkaa, kermaa oli, ja kahvia johon kermaa laitettiin. Nyt Anelma palveli mielellään emäntäänsä, ja ajatteli kiitollisena tohtori Vinegaria. Tämä oli jo jatkanut matkaansa junalla kohti Tamperetta. Moni riiihimäkeläinen oli saanut avun erilaisiin vaivoihin.  

-Olipa hyvä että näin sen ilmoituksen, ajatteli Anelma. -Ties missä emäntä olisi, ja ties missä minä, jos ei asiat olisi muuttuneet. Saattaisi olla laitakaupungilla metsässä nuotiolla oo de kolongia dokaamassa koko hutsu. Mutta mitähän se niin pitkään usein telehvoonissä livertelee iltaisin, ja pitkiä kirjeitä rustaa, ja niitä minulla postiin vietättää? On jonkun ruotsinkielisen herran nimi päällä. Olisikohan tuo löytänyt jonkun miehen? Vaan, kun ei enää unissaan meteliä pidä, niin mikä ettei, saattaisihan tuon joku huoliakin. Ties vaikka tässä vielä johonkin kartanoon muutetaan! 

Kissa murnasi hellan pankolla tyytyväisenä pari silakkaa vatsassaan. 

Sen pituinen se!

 

Veli Salminen